perjantai 5. lokakuuta 2012

Kaalipiirakka


Pohja:

125 g voita
125 g rahkaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoita huoneenlämpöinen voi rahkan kanssa, lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina suorakaiteen muotoiseksi ja kääri kelmun sisään. Anna kovettua jääkaapissa noin tunnin verran.

Täyte:

500 g kaalia suikaleina
iso porkkana paloiteltuna
(sipulia suikaleina)
1 rkl ruokaöljyä
1 rkl tummaa siirappia
1 dl puuroriisiä keitettynä
1 tl suolaa
1/2 rkl yrttimaustetta
50 g mustapippurituorejuustoa

Kuullota kaali, porkkana ( ja sipuli) öljyssä. Lisää siirappi, riisi, mausteet ja tuorejuusto. Anna hautua hetki ja siirrä täyte jäähtymään.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ohuiksi suorakaiteen muotoisiksi levyiksi jauhotetun leivinpaperin päällä. Laita täyte toisen levyn päälle ja käännä taikinan reunoja hieman täytteen päälle. Kumoa toinen taikinalevy kanneksi ja taittele sen reunat piirakan alle.

Voitele munalla ja paista 200 asteessa 30 minuuttia uunin alatasolla.




 

1 kommentti:

  1. Oi, kun alkoi tekemään äidin tekemää lihapiirakkaa mieli :)

    VastaaPoista